Meidän koiramme

Meillä on tällä hetkellä töissä 3 koiraa joista 2 on Belgianpaimenkoira malinois rotuisia. Malinois on palveluskoirarotu jota on jo pitkään jalostettu toimimaan ihmisen apuna niin harrastus kuin virkakoiran tehtävissä. Malinois on aina valmis töihin ja rakastaa yli kaiken työn tekemistä ohjaajansa kanssa. Kolmas vahvistus on rodultaan Parsonrusselinterrieri. Parson tuli meille tarpeeseen pienestä koirasta joka sopisi ahtaisiin tiloihin. Parson on aito terrieri, terrierin temperamentilla. Aina virtaisa ja kun sen energian saa kohdistettua oikeaan tekemiseen on se omassa virassaan lyömätön. Jokainen koiristani on sekä työkoira, harrastuskoira että kotikoira.

homekoira-kilta
Niki

Kilta

Kilta on 2019 syntynyt belgianpaimenkoira malinois narttu. Kilta on vauhdikas ja iloinen, vähän vekkuli työntekijä jolta ei energia lopu kesken, kuitenkin osaa keskittyä hienosti aina annettuun tehtävään.

Työuran lisäksi Kiltan kanssa harrastetaan henkilöhakua.

Nessa
Nessa

Nessa

Nessa on 2012 syntynyt malinois narttu. Nessa on rauhallinen jättiläinen ja varma etsijä, isosta koostaan huolimatta osaa liikkua ahtaissakin tiloissa ja on aina ystävällinen.

Nessa on hyvin tarkka, pieninkin haju löytyy. Nessalla on kilpailtu palveluskoirien jälkikokeissa työuran lisäksi.

paksy
Päksy

Päksy

2015 syntynyt Parsonrusselinterrieri uros. Päksy on pienen kokonsa ansiosta näppärä apu omakotitaloja ja ahtaita tiloja kartoitettaessa.

Persoonallinen poika rakastaa ihmisiä ja ruokaa, palkkana löydöistä saakin aina herkkupalan. Varsinaista kilpailu-uraa Päksyllä ei ole, toimii malinoisien kunnon ylläpitäjänä kotona ja virallisena sylikoirana.